Marjastusjakkaran takaa löytyy pitkän linjan toiminimi yrittäjä Hannu Melin. Yritykseni on perustettu vuonna 2007, ja olen toiminut pitkään metalliteollisuudessa alihankinta yrittäjänä. Lisäksi toimialaan on kuulunut kalan savustus, jota olen tehnyt noin 20 vuotta Hannun Savustamon nimellä.
Virallisesti jäin eläkkeelle kesällä 2023 ja silloin aloin kehitellä rakkaan harrastukseni avuksi marjastukseen sopivaa jakkaraa, jonka avulla marjat voi poimia selkää säästäen jakkaralla istuen. Pyllykkä siirtyy kätevästi marjamättäältä toiselle poimijan mukana. Idea sai alkunsa selkäkivuista, joita marjamättäällä kyykkiminen aiheutti.
Ensimmäinen versio tuotteesta oli shortseihin ommeltu kevyt kolmijalkainen jakkara, mutta ongelmaksi muodostui se, että jakkaran jalat upposivat usein pehmeään sammalmaastoon. Käyttökokemusten ja palautteen pohjalta syntyi pian Pyllykkänä tunnettu kannettava marjastusjakkara.
Nykyinen versio on pitkän kehitys- ja testaustyön tulos. Lisäksi huomasin, että voin käyttää jakkaraa myös pilkillä sekä apuna talviverkkoja kokiessa. Jakkaran kehitystyö jatkuu edelleen, ja uusia ideoita sen käytölle löytyy jatkuvasti.